torstai 18. joulukuuta 2014

Laturin purku

Ennen laturin purkamista täytyy merkata miten päin laturin molemmat puolet tulevat. Mahdollisia työohjeita on suositeltavaa käyttää. Sitten aloitetaan purkaminen oikeaoppisesti. Eli ensiksi täytyy poistaa jännitteensäädin jotta hiilet eivät katkea. Sitten voidaan ottaa puoliskot erilleen varovasti siten että käämit eivät vahingoitu, eli että käämi jää puoliskoon jossa on diodisillat. Täytyy muistaa käyttää oikeanlaisia työkaluja. Mittasimme diodit ja kaikki olivat ehjiä. Liukurenkaiden resistanssi oli normaali. 

Tätä työtä oli tekemässä minun lisäksi: Oskari Huikko, Valtteri Ilkka ja Arttu Jämsä.

torstai 4. joulukuuta 2014

Sähkön perusteet 1 teht 4

1.Valot himmenee kun akku on lopussa.
-Solenoidi voi olla rikki jolloin startti pyörii tyhjää
-Voi olla liika jännitehäviötä

2. Akku on jännite on matala

3. Startti ei pyöri moottorin käynnistyessä liikaa

4. Ettei vika ole akun kunnossa.

5. Ettei jännitehäviötä synny kun autossa ei ole virtaa

6.  0.20-0.30 V

7. Plus napa voi osua runkoon, joka aiheuttaa oikosulun

8. Resistanssi mittaukset, hiilien ja johtimien kunto, kommukaattorin halkaisija, käämien kunto ja laakerien ja rattaiden kunto

9. Ne on oikean kokoiset ja kaikki liitokset on kunnossa

10. Ettei käytä liian vahvoja liuottimia, koska liimaukset voivat irrota

11. Ei liikuta liikaa ratasta

Tässä työssä oli mukana myös: Oskari Huikko ja Arttu Jämsä

torstai 20. marraskuuta 2014

Sähkötekniikan perusteet tehtävä 2

1. Nimeä käynnistimen pääosat:
- Siirtorele eli solenoidi
- Siirtohaarukka ja käynnistyshammaspyörä
- Tasasähkömoottori

2. Kuinka käynnistin lähtee pyörimään?
-Käynnistin lähtee pyörimään kun virta-avainta käännetän virtalukossa käynnistys asentoon, silloin yhdistyy heräte virta solenoidin pito- ja veto käämeille. Magneettikenttä vetää rautasydämmen solenoidin sisään jousivoimaa vasten. Rautasydämmen toiseen päähän nivelöity siirtohaarukka työntää käynnistyshammaspyörän, vauhtipyörän hammaskehälle. Heräte virran tullessa solenoidille, solenoidin toisessa päässä oleva kosketuslevy yhdistää akulta tulevan kaapelin sekä käynnistimen sisään menevän kaapelin jolloin käynnistimen sisään menee virta. Magnetismin ja virran avulla käynnistin rupeaa pyörimään.

3. Nimeä solenoidin tehtävät.
-Solenoidin tehtävä on siirtää käynnistimen rattaat oikeaan asentoon jotta käynnistin toimii oikein.
-Solenoidi yhdistää myös akulta tulevan virran käynnistimen käämeille. 

4. Käynnistysjärjestelmän kytkentä kaavio:


5. kuinka paljon käynnistin ottaa akulta virtaa?
  - Käynnistin ottaa akulta maksimissaan 146-178 A
- Käynnistimen ottaman virran määrä riippuu käynnistimen koosta sekä moottorin koosta

6. mittaa solenoidin käämit.
   - pitokäämi: n.2 ohmia 
   - vetokäämi: n. 0,05 ohmia

maanantai 17. marraskuuta 2014

Sähkötekniikan perusteet 1

1. Nimeä generaattorin pääosat ja niiden tehtävät
-Roottori: johdatetaan sähköä roottoriin jolloin se magnetoituu. Pyöriessä staattorin sisällä generaattori tuottaa virtaa
-Staattori: vastaanottaa roottorin pyörivän magneettikentän ja indusoi staattorikäämin
-Tasasuuntaja: muuttaa generaattorista tulleen vaihtovirran tasavirraksi
-Jännitteen säädin: säätää generaattorista tulleen jännitteen sopivaksi sähkölaitteille

2. Selvitä virran kulku generaattorista sekä päävirran että magnetointi virran osalta.
-Ekaksi virta tulee alusta generaattoriin jotta se magnetoituu 
-Staattorin käämi rupeaa tuottamaan virtaa, kun  generaattorin roottori pyörii magnetoituneena,
-Tuotettu virta siirtyy liukurenkaista hiiliin, ja siitä jännitteen säätimelle joka muuttaa jännitteen sopivaksi auton sähkö laitteille.

3. Montako diodia generaattorissa on kussakin vaiheessa?
-Generaattorissa on 3 diodia jokaisessa vaiheessa.

4. Mitkä ovat generaattorin ulostulojännite ja ulostulovirta?
-Generaattorin yleinen ulostulo jännite on noin14,5 V ja virtaa noin 65 A

5. Kuinka estetään akun liiallinen latautuminen?
-Jännitteen säätimellä. Se säätää lataus jännitteen

6. Auton lataus järjestelmä:
kuvassa näkyy vw venton latausjärjestelmä ja sen kytkentä kaavio.

tiistai 23. syyskuuta 2014

4t moottorin toiminta

Videota tähän tehtävään
http://www.youtube.com/watch?v=thh_RygJdRs

-Aluksi tulee kampiakseli ja siihen kiinnitetään laakerit ja siihen kiertokanget. 
-Sitten tulee männät ja männän tapit ja sokat.
-Sitten ne laitetaan sylinteriin.
Kampiakseliin kiinnitetään vauhtipyörä. 
-Sen jälkeen asennetaan sylinterikansi johon laitetaan venttiilit, venttiiliprikat, kiilat ja venttiilijouset.
-Nokka-akselit asennetaan sylinterikanteen ja niille laakerit. 
-Sitten laitetaan tiiviste sylinterin ja sylinterikanteen.
-Moottoriin asennetaan nokka ketju ja apulaiteketju ja apulaiteketjun  päälle tulee öljytiivis kansi jossa öljy voitelee ketjua.
-Nokka-akseleiden päälle laitetaan kansi jonka väliin tulee tiiviste. 
-Sen jälkeen asennetaan moottoriin öljypohja. 
-Sitten moottorin kylkeen asennetaan imusarja. 
-Moottoriin kiinnitetään virranjakaja, tulpat ja tulpanjohdot. 
-Nytten asennetaan kiristin, vesipumppu, kampiakselin hihnapyörä, ohjaustehostin ja laturi jotka pyörivät samalla hihnalla.
-Lopuksi laitetaan pakosarja ja kiinnitetään pakosarjan lämpösuojat.

2.osa
-Nokka-akselien pyöriessä männät liikkuvat. 
-Imutahti: Mäntä liikkuu alas jonka seurauksena imuventtiili aukeaa ja polttoaine/ilmaseos siirtyy sylinteriin männän päälle. 
-Puristustahti: Kun mäntä nousee ylöspäin, se puristaa seosta kokoajan pienempään tilaan, jolloin paine nousee palotilassa korkeaksi.
-Työtahti: Kun mäntä on ylhäällä, polttoaine syttyy sytytystulpan antamasta kipinästä ja mäntä liikkuu alas. Kiertokanget pyörittävät kampiakselia ja sen pyörää männän liikkuessa.
-Poistotahti: Sitten pakoventtiili aukeaa ja kun mäntä nousee ylös se työntää palaneen seoksen pakoventtiilistä pois pakoputkeen.

maanantai 22. syyskuuta 2014

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ajoonlähtötarkistus

Ensin katsotaan auto ulkoisesti ettei ole mitään pahasti hajonnut tai irti. Samalla on järkevää katsoa renkaista kulutuspinta, ilmanpaineet ja ettei renkaisiin ole tullut vaurioita esim. patteja tai repeämiä.

Sitten katotaan auton ajovalot (pitkät ja lyhyet valot), Takavalot, peruutusvalo, jarruvalot ja vilkut myös hätävilkut. Ja myös katsotaan mittaristosta että palaako siellä mitään varoitusvaloja. Ja samalla voi katsoa että onko dieseliä taikka bensaa tankissa

Sitten kannattaa tutkia että onko kaikkia nesteitä on riittävästi. Moottoriöljyn määrä, jäähdytinneste yms. Jos ne on minimirajan lähellä nii kannattaa lisätä heti lisää

perjantai 29. elokuuta 2014

Korjaamon laitteet

Renkaantasapainotus kone
-tasapainotetaan renkaat, jotta rengas ei menis miten sattuu ajossa
Renkaanvaihtokone
-vaihetaan kumit vanteisiin tai otetaan pois. Kannattaa olla varovainen ettei hajota rengasta.

Autonosturi
-nostetaan auto ilmaan jotta olisi helpompi tehdä hommia ja tutkia pohjaa. Kannattaa olla tarkkana että kukaan ei ole alla kun autoa lasketaan
Paineilmaletku
-Käytetään vaikka paineilmamittariin tai paineilmakynään. Kannattaa varoa ettei paineilma mene ihon alle.
Pakokaasunpoistoletku
-laitetaan auton pakoputkeen jos auto on käynnissä ettei tuu pakokaasua halliin. 

tiistai 26. elokuuta 2014

Autojen tietojen etsiminen

Merkki: Rover
Malli: 75
Teho 143hp
Moottorityyppi: V6 2.0l
Omamassa: 1595kg
Kokonaispaino: 2000kg
Seuraava katsastus: 10.9.2014
Alustanumero: SARRJHLKRYM111303
Rekisterinumero: EYC-777

Merkki: Fiat
Malli: stilo
Vuosimalli: 2003
Teho 76hp
Moottorityyppi: 1,2l bensa
Omamassa: 1165kg
Kokonaispaino: 1600kg
Seuraava katsastus: 21.8.2014
Alustanumero: ZFA19200000346849
Rekisterinumero: GFP-143

maanantai 25. elokuuta 2014

Työkalupakki ja sen sisältö

iintoavaimet 8,10-14,17,19 ja 22mm ja niitä voi käyttää ahtaisiin paikkoihin

Ruuvimeisselit
Talttapäät: 3,2x75, 4x100, 5x100
Ristipäät: 2x38, 1x75, 5x100
-käytetään ruuvien kiristykseen tai pois ottamiseen

Jännitekynät: 6-24V ja 220-250V
-katsotaan että tuleeko virtaa

Räikät: 1/2" ja 1/4" käytetään pulttien irrotukseen ja kiristämiseen

Jatkovarret:
1/2" 125mm + 250mm
1/4" 50mm + 100mm
Helpottaa syvemmällä olevien pulttien irrottamista tai kiinnittämistä

Nivelkappaleet 1/2" ja 1/4"
Helpottaa ahtaissa paikkoihin pääsyä räikän kanssa

1/2" Hylsyjä : 10-22mm + 24, 27, 30, 32mm
1/2" pitkät hylsyt: 14, 15, 17, 19, 22mm

1/2" tulppahylsyt: 16, 21mm

1/2" torx-hylsyt: e10, e11, e12, e14, e16, e18, e20, e24
1/4" torx-hylsyt: e4, e5, e6, e7, e8

1/4" hylsyt: 4-14mm
1/4" pitkät hylsyt: 6-13mm

Näitä käytetään pulttien ja ruuvien irrottamiseen ja kiinnitykseen

Pihdit:

Linjapihdit 165mm

Kärkipihdit 165mm

Siirtoleukapihdit 250mm

-käytetään kiinni pitämiseen ja puristamiseen

maanantai 18. elokuuta 2014

Auton osia

Mazda 626GE
Vuosimalli 1992

Moottori
-2,0l ruisku bensakone
-85kw
-4-sylinterinen

Akku
-12v
-60ah

Renkaat
-kumin malli: 185/65r14
-painoraja 530kg/rengas

Jarrut
-ABS
-levyjarrut

Pakoputkisto
-2 äänenvaimenninta
-katalysaattori

Ohjauslaitteisto
-ohjaustehostin

Vaihteisto
-manuaali
-5-vaihdetta ja pakki

Voimanvälitys
-etuveto

Kojelauta
-mittaristo
-radio
-tuulettimet

tiistai 12. elokuuta 2014

AU14C

Olen 16 vuotias opiskelija. Opiskelen Jyväskylän ammattiopistossa autoalalla. Syy miksi opiskelen autopuolella on koska olen kiinnostunut autoista ja haluun tietää niistä enemmän